Peltokadun parkkihallissa syttynyt suuri tulipalo aiheutti miljoonien eurojen vahingot kiinteistölle ja noin 50 ajoneuvolle.
Tampereen kaupungin aloitteesta syntynyt Kulttuuripankki-verkkopalvelu laajenee syksyn aikana lähes koko Suomen kattavaksi palveluksi.
Tampereen Energian voimalaitoksissa on tehty kesän aikana vuosihuollot ja kaukolämpöverkkoa on kunnostettu talven varalle.
Kouluterveyskyselyn mukaan Tampereella koulu-uupumusta koki 25 prosenttia yläkoululaisista.
Tampereen kaupungin kehittämä Pirkanmaan Kulttuuripankki laajenee syksyllä 2025 lähes koko valtakunnan kattavaksi palveluksi.
Tampereen Pyrintö ja yhdysvaltalaispelaaja Larry Kuimi ovat purkaneet pelaajasopimuksensa yhteisymmärryksessä.
Tamperelaiset koripallon ystävät pääsevät seuraamaan uudistuneen joukkueen otteita, kun Tampereen Pyrintö käynnistää Korisliiga-kautensa kotiottelulla perjantai-iltana.
Tampereen Pyrintö on varmistanut kolmen nuoren pelaajan jatkon ja palkannut uuden valmentajan tulevalle kaudelle.
Kaksi kautta Lapualla Kobrissa pelannut 29-vuotias Justus Kilpinen palaa kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöön. Kilpisen sopimus on muotoa 1+1.
Tampereen Pyrintö voitti KTP:n Korisliigan ottelussa, joka ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla.
Sarjakärki Karhu Basket vei voiton Korisliigan ottelussa Tampereen Pyrinnöltä pistein 72–95.
Tampereen Pyrintö kärsi 72–77-tappion BC Nokialle Korisliigan kauden ensimmäisessä paikalliskamppailussa.
Sivu 19 / 19 (372 juttua)